Helsinki Konepaja, Vallila

Kristina Lagerroos ja Tero Pänttönen

"Jos alueen asunnot kiinnostavat, saa meidän kotiamme tulla katsomaan ihan omin silmin."
Soita tai lähetä viesti Kristinalle ja Terolle

Puh. 0400 445 552

Takaisin Naapurioppaisiin

Ota yhteyttä YIT asuntomyyntiin

Kristina ja Tero

Kun etsimme uutta kotia, kriteereinämme olivat oma sauna, parveke ja parkkihalli. Sopiva koti löytyi Vallilan Konepajan alueelta, jossa Tero oli jo aiemmin asunut ja viihtynyt. Päätimme varata asuntomme valmistuvasta talosta hyvissä ajoin, ja sen ansiosta saimme tehtyä siihen runsaasti muutostöitä. Kodin hankinta on iso päätös, ja sen takia on tärkeää, että kaikki yksityiskohdat ovat juuri sellaisia kuin itse haluaa. Autamme uutta kotia etsiviä mielellämme juuri muutostöihin liittyvissä kysymyksissä.

Konepaja on vielä kehittyvä alue, mutta kaikki tarvittavat palvelut löytyvät silti 500 metrin säteeltä. Pyörällä kulkeminen käy kätevästi, sillä sen ohi kulkevat isot pyöräilyväylät, joita pidetään kunnossa myös talvella. Pihapiiristä löytyy väkeä laidasta laitaan, mutta lapsiperheitä alueella on erityisen paljon. Saimme itsekin hiljattain perheenlisäystä, eikä kaksosilla varmasti tule pulaa leikkiseurasta.

Kysy Kristinalta ja Terolta asuinalueesta tai
uuden asunnon ostosta.



Kysymykset ja lähettäjän sähköpostiosoite lähetetään Naapurioppaan sähköpostiin. Tiedot tallentuvat teknisistä syistä myös YIT:n järjestelmään. Tietoja käytetään vain palvelun toiminnan varmistamiseen eikä niitä tallenneta YIT:n asiakasrekisteriin.